Katajanokan Laituri

Uudiskohde: Hotelli (Solo Sokos Hotel Pier 4) – CLT

Granab on toimittanut noin 6.500m² järjestelmää 7000N25 Hlesinkiin Katajanokan Laiturille, Solo Sokos Hotel Pier 4:ään. Lattiajärjestelmän projektiin toimitti INNOfloor Oy. Kyseessä on Suomen suurin massiivipuurakennus, jossa kestävää rakentamista ja vähäisiä hiilidioksidipäästöjä painotettiin. Siksi Granab valittiin lattiaratkaisuksi tähän rakennukseen.

Akustiikka rakennuksessa, jollaista ei oltu ennen tehty

Katajanokan Laituri on Suomen suurin massiivipuurakennus. Sen sisältämä hotelli Solo Sokos Hotel Pier 4 on Suomen ensimmäinen CLT-rakenteinen hotelli.

Etenkin hotelliosa oli akustiikan kannalta uudenlainen haaste, ei vain Granabille vaan koko suomalaiselle rakennusalalle. Arkkitehdit etsivät ääniteknisesti toimivaa ratkaisua, mutta tämän tyyppisestä rakentamisesta ei ollut Suomessa vielä kokemusta.

Akustiikkasuunnittelijoilta ei myöskään löytynyt valmiita mittaustuloksia, joihin nojata. Kaikki piti käytännössä ratkaista puhtaalta pöydältä.

Tarkkaan mitoitettu Granab-järjestelmä

Ratkaisu syntyi tiiviissä yhteistyössä akustiikkasuunnittelijoiden kanssa. Suunnittelutyötä tehtiin lähes kahden vuoden ajan, ennen kuin lopullinen rakenne lyötiin lukkoon.

Granabin järjestelmässä (7000N25) teräsrunkoon integroitu Sylodyn-vaimennusmateriaali vähentää sekä tärinää että äänen etenemistä, ja runko säädetään tarkasti oikeaan korkoon kohteen mukaan. Samalla rungon alle jää tilaa talotekniikalle, mikä helpotti sähkö- ja putkiasennusten suunnittelua.

Koska rungot toimitettiin valmiiksi mitoitettuina kohteen piirustusten mukaan, työmaalla ei syntynyt ylimääräistä materiaalihukkaa, eikä asennus vaatinut märkiä valuja tai niiden kuivumisaikaa.

Alla näkyvä asennuspiirros on esimerkki tarkkuudesta, jolla runko suunniteltiin juuri tähän kohteeseen sopivaksi.

Katajanokan Laiturin asennuspiirros.

Granab-järjestelmä sopii oivallisesti hotellikäyttöön

Granab toimitti hankkeeseen yhteensä noin 6 500 m² lattiajärjestelmää.

Granab-järjestelmät toimivat oivallisesti hotellitiloissa, joissa akustiikka vaikuttaa suoraan vieraiden asiakaskokemukseen. Järjestelmä toimittaa kerralla useita hyötyjä koko hotellin elinkaaren ajalle:

  • Materiaalit ovat verrattain kevyitä, joten kuljetus, siirtely ja asennus helpottuvat.
  • Järjestelmät on mitoitettu valmiiksi tilojen mukaan (hukkamateriaalia ei synny).
  • Asennukseen ei tarvita märkätasoitteita (ei kuivumisaikoja).
  • Lattiat on helppo asentaa täydellisesti vaakaan säätöjalkojen ansiosta.
  • Talotekniikkaa voidaan vetää lattioiden alle (helpompi ja nopeampi asennus, muuntojoustavuus tulevaisuudessa).

Ja mikä parasta, nämä hyödyt realisoituvat myös kaikissa muun tyyppisissä kohteissa.

Granabia käytetään hotellien lisäksi laajasti esimerkiksi toimistotiloissa, kerrostaloissa, senioriasumisessa ja kouluissa.

Järjestelmä voivat siis vastata hyvin erilaisten tilojen vaatimuksiin ilman, että ratkaisua tarvitsee rakentaa uudestaan nollasta.

Mittaukset ylittivät asetetut vaatimukset

Kun akustiikkasuunnittelijoiden huolella suunnittelema kokonaisuus mitattiin valmiissa rakennuksessa, tulokset ylittivät asetetut vaatimukset.

Tämä näkyy suoraan esimerkiksi hotellin arjessa. Eräs hotellikävijä kommentoi asiaa näin:

“Kun yövyimme hotellissa, niin huone oli tosi hiljainen. Luultiin, että hotellissa ei ole muita asukkaita, mutta aamupalalla olikin tupa täynnä.”

Tällaiset käyttökokemukset osoittavat hyvin, että massiivipuurakentamisen (CLT) akustiikka voidaan ratkaista laadukkaasti ilman raskaita betonivaluja.

Katajanokan Laituri on myös voittanut useita palkintoja valmistuttuaan vuonna 2024:

Rakennus on taidonnäyte puurankentamisen, akustiikan ja arkkitehtuurin taidokkaasta yhteispelistä.

Tietoa projektista:

  • Asiakas: Kerko Group OY
  • Toimittaja: INNOfloor OY
  • Järjestelmä: S-7000N25
  • Pinta-ala: 6 500m²

Lattiajärjestelmä, jota käytettiin projektissa

Tagit

  • Asunnot
  • Urheilutilat
  • Koulut ja hoivatoimitilat
  • Ääni ja tapahtumat
  • Kaupalliset tilat
  • Muut tilat

Haluatko työskennellä kanssamme?

Ota yhteyttä kokeneisiin myyntiedustajiimme ja kysy lisää palveluistamme.
Matti Kekäläinen
Myynti
Ota yhteyttä

Ympäristösertifikaatit

Granab työskentelee aktiivisesti ympäristövaikutusten vähentämiseksi, ja meillä on sertifikaatit, jotka vahvistavat sitoutumisemme kestävään kehitykseen. Kaikilla lattiajärjestelmillämme on myös ympäristöseloste (EPD).